Jätelaissa ja kunnallisissa jätehuoltomääräyksissä kiinteistön haltijalla tarkoitetaan kiinteistön omistajaa tai kiinteistön vuokraoikeuden haltijaa. Jokaisen kiinteistön tulee liittyä järjestettyyn jätteenkuljetukseen, jolloin kiinteistön isännöitsijä tekee kuljetuksiin liittyvät sopimukset.
Isännöitsijä huolehtii siitä, että kiinteistöllä on kunnan jätehuoltomääräysten mukaiset keräilyvälineet sekä yhdyskunta- että hyötyjätteille.
Kiinteistön haltijan velvollisuuksiin kuuluu lisäksi keräilyvälineiden ja jätetilojen puhdistus ja kunnossapito sekä näille johtavien kulkuväylien kunnosta ja siisteydestä vastaaminen. Väylien tulee olla riittävän väljiä.
Jos kiinteistöllä on järjestetty ongelmajätteiden keräily, on huolehdittava näiden tilojen asianmukaisuudesta ja käyttöopastuksesta.
Kiinteistön haltijan tehtäviin kuuluu myös tiedottaminen. Hän huolehtii siitä, että kiinteistön asukkaat ja siellä työskentelevät tuntevat jätehuollon lajittelu-, keräily- ja kuljetusjärjestelyt.
Kiinteistönhoitaja
Kiinteistönhoitajalle kuuluvat jätehuoltotehtävät määräytyvät alan työehtosopimusten ja taloyhtiön kanssa tehtyjen sopimusten perusteella. Yleensä kiinteistönhoitajan tulee vastata keräyspisteiden yleisestä siisteydestä sekä varmistua siitä, että jätteet lajitellaan määräysten mukaan ja keräysvälineet tyhjennetään sovitulla tavalla. Hän tavallisesti huolehtii myös keräysastioiden ylimääräisestä tyhjennyksestä tarvittaessa.
Kiinteistönhoitaja välittää asukkaiden jätehuoltoa koskevan palautteen isännöitsijälle ja jätteenkuljettajalle sekä opastaa asukkaita jätteenkäsittelyyn liittyvissä asioissa.
