Sekajäte siirtyi historiaan

Saat tulostusversion sivusta painamalla tästä

10.01.2009

Polttokelpoisen jätteen ja palamattoman jätteen, eli kaatopaikkajätteen lajitteluun, on siirrytty koko Turun Seudun Jätehuollon toimialueella. Polttokelpoisesta jätteestä saadaan energiaa Orikedon jätteenpolttolaitoksella.
Alla vastauksia uudesta lajittelusta yleisesti kysyttyihin kysymyksiin.

Mitä polttokelpoinen jäte on?
Polttokelpoinen jäte vastaa vanhaa sekajätettä, josta erotellaan erikseen palamattomat ja polttoa haittaavat kaatopaikkajätteet. Esimerkiksi kaikki elintarvikkeiden muovipakkaukset, pesuaineiden muovipullot, hygieniatuotteet, muovipussit sekä likainen paperi ja kartonki ovat polttokelpoista jätettä. Suurin osa päivittäisestä jätteestä on siis polttoon kelpaavaa jätettä. Mikäli omaa kompostoria tai biojäteastiaa ei ole niin myös ruoan tähteet ja kasvien osat ovat polttokelpoista jätettä.

Miksi polttokelpoista jätettä ei voi polttaa omassa takassa?
Polttokelpoinen jäte kuljetetaan jäteastiasta jätteenpolttolaitokselle, joka on suunniteltu jätteen polttamiseen. Kotien tulipesissä jätettä ei saa polttaa, koska siitä aiheutuu runsaasti päästöjä. Polttolaitoksessa lämpötila uunissa on yli 1000 astetta. Polttolaitoksella saadaan jätteen sisältämä energia talteen.

Mitä polttokelpoiseen jätteeseen ei kuulu laittaa?
Siihen ei kuulu palamattomat ja polttolaitoksella palamista haittaavat jätteet, eli kaatopaikkajäte. Tärkeimmät näistä ovat hehkulamput, keraamiset esineet, rikkinäiset lasiastiat ja kissanhiekka sekä muutamat harvinaiset PVC-muovista valmistetut tuotteet. PVC:stä valmistetaan puhallettavia leluja ja patjoja, johtoja, putkia ja tablettien läpipainopakkauksia. PVC-muovin voi tunnistaa merkinnästä PVC ja 03. Kaatopaikkajätteen määrä on kotitaloudessa hyvin pieni, eli arviolta noin 5 % koko kodin jätemäärästä.

Mitä omakotitalon jäteastiaan nyt oikein kerätään?
Omakotitalon nykyinen jäteastia on vuodenvaihteesta lähtien polttokelpoisen jätteen astia. Muutos on tapahtunut automaattisesti, eli omakotitalon asukkaalta ei vaadita mitään ilmoitusta Turun Seudun Jätehuoltoon.

Mutta entäs omakotitaloasukkaiden kaatopaikkajäte?
Omakotitaloasukkaiden ja paritalojen ei tarvitse hankkia kaatopaikkajätteelle omaa astiaa, vaan kertyvät jätteet voi kerätä pussiin autotallin nurkkaan ja viedä jäteasemalle muun asioinnin yhteydessä ehkä kerran pari vuodessa. Siellä kaatopaikkajätepussista (n. 20 litraa) veloitetaan 1 €. Kaatopaikkajäteastian voi kuitenkin halutessaan hankkia, joko omalle kiinteistölle tai naapurin kanssa yhteiseksi jos ei itse halua kuljettaa kaatopaikkajätettä jäteasemalle. Kaatopaikkajätettä ei tarvitse kuljettaa kiinteistöltä pois niin useasti, koska oikein lajiteltuna siitä ei aiheudu hygieniaongelmia.

Meneekö kaatopaikkajäte kaatopaikan penkkaan?
Kaatopaikkajäte sijoitetaan nimensä mukaisesti kaatopaikalle. On tärkeää, että kaatopaikalle ei joudu ruokajätteitä eikä muita polttokelpoisia, kierrätykseen kelpaavia tai haitallisia jätteitä.

Mitä muutoksia uusi lajittelu vaatii rivi- ja kerrostaloilta?
Rivi- ja kerrostalojen pihoilla on oltava polttokelpoisen jätteen astioiden lisäksi oma keräysastia kaatopaikkajätteelle. Nykyiset sekajäteastiat voi käytännössä muuttaa polttokelpoisen jätteen astioiksi tarramuutoksella. Kaatopaikkajätteelle tarvitaan tarroitettu uusi astia. Kaatopaikkajätettä syntyy vain pieniä määriä, joten sille ei kannata hankkia suurta astiaa.

Mihin ongelmajätteet ja sähköromut viedään jatkossa?
Ongelmajätteet, kuten paristot, akut, maalit ja öljyjätteet sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteet on haitallisuutensa vuoksi aina vietävä niiden vastaanottoihin. Tämä ei muutu polttokelpoisen jätteen ja kaatopaikkajätteen lajittelun myötä.

Loppuiko lasin ja metallin keräys uuden lajittelun myötä?
Ei loppunut. Keräyslasi, -metalli, -paperi ja -kartonki ovat edelleen kierrätettäviä jätteitä. Rivi- ja kerrostaloissa niille on omat keräysastiat ja pientaloasukkaat voivat viedä ne alueellisiin kierrätyspisteisiin. Kierrätyspisteiden sijainnit löytyvät internetistä, osoitteesta www.tsj.fi/kierratyspisteet tai soittamalla jäteneuvontaan, puh. 0200 47470.

Mitä hyötyä uudesta lajittelusta muka on?
Sekajäte on läjitetty kaatopaikalle, mutta uuden lajittelun myötä kotitalousjäte saadaan koko Turun alueelta hyötykäyttöön energiaksi! Muutos on väistämätön myös siksi, että kaatopaikoille ei enää saa sijoittaa biohajoavaa jätettä. Kaatopaikalle sijoitetaan jatkossa vain ne jätteet, joista polttolaitoksessa voi olla haittaa tai jotka eivät pala.

Miten minä saan naapurit ymmärtämään tämän uuden lajittelun?
Asiakkaat voivat tilata maksuttomia lajittelutarroja ja lajitteluoppaita TSJ:n asiakaspalvelusta tai jäteneuvonnasta. Turun Seudun Jätehuolto on lähettänyt taloyhtiöille jäteastioita varten lajittelutarroja loppuvuodesta 2008. Meiltä voi myös ostaa lajittelutauluja taloyhtiön jätepisteeseen tai talon rappukäytävään lajittelua helpottamaan. Eri tilaisuuksiin voi myös tilata jäteneuvojan kertomaan uudesta lajittelusta.

En ymmärrä uutta lajittelua! Mistä saan apua?
Soittamalla TSJ:n jätenuvontaan, puh. 0200 47470 arkisin klo 9–16 (pvm). Astioiden tyhjennyksiin koskeviin kysymyksiin vastaa TSJ:n asiakaspalvelu, puh. 020 728 2120 (ma 9-16, ti–pe 9–15) tai asiakaspalvelu@tsj.fi