31.01.2011
Paraisten kierrätyskeskuksen aukioloajat muuttuvat helmikuun alussa. Maanantaisin aukioloa venytetään iltakahdeksaan. Keskus on jatkossa avoinna myös joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina.
– Päivätöissä käyvien mahdollisuudet ehtiä kierrätyskeskukseen paranevat maanantain pidennetyn aukiolon myötä, asukaspalvelupäällikkö Britt-Marie Juup Turun Seudun Jätehuollosta kertoo.
Asiakkaat ovat kehuneet kierrätyskeskuksen laajaa ja hyväkuntoista valikoimaa ja toivoneet, että keskus olisi avoinna myös lauantaisin. Tähän toiveeseen vastataan pitämällä keskuksen portteja auki joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina klo 10–14.
– Lisäksi kierrätyskeskuksen uudet aukioloajat vastaavat jatkossa paremmin Rauhalan jätekeskuksen aukioloaikoja. Rauhalassa huomataan usein, että sinne ollaan tuomassa täysin käyttökelpoisia esineitä, joista jollekin toiselle voisi vielä olla iloa. Jatkossa Rauhalan henkilökunta voi ehdottaa että tavarat viedään Paraisten Kierrätyskeskukseen.
– Paraisilla kaikki eivät edes vielä tiedä, että Paraisilla on kierrätyskeskus, Juup toteaa.
Kierrätyskeskus myy ja ottaa vastaan käytettyjä mutta hyväkuntoisia huonekaluja ja muuta kodin esineistöä, kuten astiastoja ja mattoja sekä toimivia sähkölaitteita kuten jääkaappeja, pakastimia, ja kodin elektroniikkaa. Vaatteita kierrätyskeskus ei voi ottaa vastaan.
Toimiva kuljatuspalvelu
Jan-Egon Aaltonen joka johtaa Paraisten kierrätyskeskusta kertoo, että keskuksella on myös oma kuljetuspalvelu. Hyväkuntoisten tavaroiden kuljetus Kierrätyskeskuksesta kotiin tai ehjien tavaroiden nouto kotoa maksaa Paraisten keskustan alueella 10 euroa, keskustan ulkopuolella palvelusta veloitetaan 20 euroa.
Kierrätyskeskuksen auto voi myös hakea jätteitä Paraisten alueen kodeista ja kuljettaa ne Rauhalan jätekeskukseen. Silloin maksu kolmen esineen kuljettamisesta on 35 euroa, 4-6 esineen kuljetus maksaa 70 euroa.
Lisätietoja: asukaspalvelupäällikkö Britt-Marie Juup, puh. 020 728 2107
jätehuoltomestari Jan-Egon Aaltonen, puh. 020 728 2171
Kierrätyskeskuksen uudet aukioloajat 1.2.2011 alkaen
Paraisten kierrätyskeskus, Vuoritie 6
Avoinna ma 12–20, ti–to 09–17, pe 10–14 sekä joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina klo 10–14.
Puh. 020 728 2170
