Lounainen Suomi selvittää yhteisen jätevoimalan mahdollisuudet

Saat tulostusversion sivusta painamalla tästä

28.11.2011

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy, Rauman seudun jätehuoltolaitos, Rouskis Oy, Satakierto Oy ja Turun Seudun Jätehuolto Oy selvittävät yhteisen jätevoimalan toteutusmahdollisuuksia. Vertailtavat sijoituspaikat jätevoimalalle ovat Salossa ja Turun seudulla. Jätevoimalan kokonaiskapasiteetti olisi alustavasti noin 150 000 jätetonnille ja investoinnin kokonaiskustannus noin 100 M€.

Tavoitteena on, että lounaisen Suomen jätevoimalan hankeselvitys valmistuu kesään 2012 mennessä. Selvityksen pohjalta päätetään, jatketaanko hanketta yhteisestä jätevoimalasta, joka on tarkoitettu pääasiassa kunnan vastuulla olevien asumisen ja julkisen toiminnan jätteille. Jos hanketta päätetään jatkaa, tavoitteena on, että tarvittavat päätökset saadaan tehtyä loppuvuoden 2012 aikana. Yhteisen voimalaitosyhtiön omistama jätevoimala voisi olla toiminnassa aikaisintaan vuonna 2016.

Alueen jätelaitokset panostavat materiaalikierrätyksen jatkuvaan lisäämiseen. Noin puolet syntyvästä yhdyskuntajätemäärästä voidaan tulevaisuudessa tehostuvan syntypaikkalajittelun ja jätteiden erilliskeräyksen avulla kierrättää materiaalina. Tämän lisäksi lounaisen Suomen jätelaitosten alueen noin 600 000 asukasta ja julkiset toimijat tuottavat vuodessa noin 150 000 tonnia yhdyskuntajätettä, joka voidaan hyödyntää energiantuotannossa. Nykyaikaisessa jätevoimalassa jätteistä jalostetaan polttotekniikasta riippumatta korkealla, lähes 90 %:n hyötysuhteella sähköä ja lämpöä.

Turun Seudun Jätehuolto Oy:llä ja Rouskis Oy:llä on parhaillaan käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely, jossa muun muassa jätevoimalan vaikutukset arvioidaan. Turun Seudun Jätehuolto Oy:n alueella arvioidaan vaihtoehtoisina paikkoina Raision Palovuoren alue ja Turun Topinojan jätekeskuksen alue. Rouskis Oy:n alueella sijoituspaikkana on Korvenmäen jäteasema Salossa. Rouskis Oy:n YVA valmistunee tammikuussa 2012 ja Turun Seudun Jätehuollon elokuussa 2012.

Hankeselvityksen käynnistämistä esitellään Jätelaitosyhdistys ry:n järjestämillä jätehuollon energiapäivillä Espoon Hanasaaressa 30.11.2011. Jätehuollon ja energia-alan toimijat kokoontuvat päiville käymään läpi energiahyödyntämisen roolia yhdyskuntajätehuollossa. Rouskis Oy:n toimitusjohtaja Jukka Heikkilän pitämä lounaisen Suomen katsaus sekä muut aluekatsaukset ja jätehuollon energiapäivien esitykset tallennetaan osoitteeseen
http://workspace.meltwaterdrive.com/share/34BBB00304.

Lisätietoja: Turun Seudun Jätehuollon toimitusjohtaja Markku Lehtokari, puh. 020 728 2101

Lue myös