12.12.2011
Led-kynttilöiden käyttö kodeissa ja hautausmailla on kasvanut. Led-kynttilät ja sähkökäyttöiset valosarjat ovat sähkö- ja elektroniikkaromua, joten kierrätyksessä tulee olla tarkkana. Oman pihan jäteastioihin ne eivät kuulu.
- Meille on seurakunnista kerrottu, että hautausmaan jäteastioihin heitetään virheellisesti yhä enemmän led-kynttilöitä, TSJ:n neuvoja Miia Jylhä kertoo.
Paristokäyttöiset led-kynttilät, samoin kuin muut sähkökäyttöiset kynttilät ja valosarjat, ovat kuitenkin sähkö- ja elektroniikkaromua ja ne vastaanotetaan maksutta SER-vastaanottopaikoissa. Turussa ne voi viedä esimerkiksi Turun Ekotorille tai Topinojan jätekeskukseen. Led-kynttilöiden pariston voi palauttaa paristoja myyviin kauppoihin. Led-valot ja valosarjat eivät siis kuulu oman pihan jäteastioihin. Sama koskee energiansäästölamppuja ja loisteputkia.
- Steariinikynttilät ovat kauniita ja niissä jätteen määrä on pieni, joten niitä kannattaa suosia niin kotikäytössä kuin esimerkiksi hautausmaillakin. Steariinikynttilän jäänteet voi turvallisesti laittaa polttokelpoisen jätteen astiaan, Jylhä kertoo.
Kaikkien SE-romun vastaanottopaikkojen tiedot löydät tämän sivun oikean reunan linkistä.
Lisätietoja: nevoja Miia Jylhä, Turun Seudun Jätehuolto / puh. 020 728 2114 tai miia.jylha(at)tsj.fi
