23.10.2009
Sadat koululaiset pääsevät tänä syksynä jälleen tutustumaan jätteiden maailmaan, kun TSJ:n järjestämät bussiretket starttaavat Kierrätysviikolla.
Kiertoajelulla vieraillaan Orikedon jätteenpolttolaitoksella, Topinojan jätekeskuksessa ja alueen kierrätyskeskuksessa. Kierroksen aikana tutustutaan seudun jätehuoltoon ja siihen liittyvään lainsäädäntöön, materiaalivirtoihin ja ympäristökysymyksiin. Tärkeänä tavoitteena on motivoida nuoria jätteiden lajitteluun ja ympäristövastuullisiin valintoihin.
Jätteenpolttolaitoksella tutustutaan jätteen energiahyötykäyttöön; nähdään jäteautojen kuormat bunkkerissa ja pohditaan, miten kodin roskapussista saadaan lämpöä pattereihin. Topinojan jätekeskuksessa ajetaan katsomaan muun muassa jäteautojen punnitsemista, lajitteluasemaa ja rakennusjätteen käsittelyä. Tänä syksynä kierrokseen kuuluu myös vierailu Liedon Kisällikellarissa tai Kaarinan Kierrätyskeskuksessa, jossa nähdään miten vanhat tavarat voivat löytää uuden kodin.
TSJ tarjoaa mahdollisuuden opastettuihin tutustumisretkiin vuorotellen kaikille alueen yläkouluille. Tänä syksynä kiertoajelulle lähtevät Liedon, Pöytyän, Tarvasjoen, Auran ja Kaarinan 7.-9. luokkalaiset. Turun kouluista kiertoajeluille osallistuvat kuudesluokkalaiset, jotka pääsevät retkelle keväisin osana Turun kaupungin ympäristöpolkuhanketta.
Kiertoajelulla tarkastellaan jätteiden ja ilmastonmuutoksen välisiä yhteyksiä ja tuotteiden elinkaarta tarkastellaan omaa kauppakassia ja roskapussia pidemmälle. Jätteen synnyn ehkäisyllä ja kierrättämisellä voidaan vähentää ilmastonmuutosta aiheuttavia kasvihuonekaasupäästöjä. Pohjoismaista koulujen ilmastopäivää vietetään 11.11.
Koulujen kiertoajelut vuonna 2009
maanantai 19.10. Tarvasjoen koulu
tiistai 20.10. Elisenvaaran koulu
keskiviikko 21.10. Elisenvaaran koulu
torstai 22.10. Ilmaristen yhtenäiskoulu ja Liedon keskuskoulu
perjantai 23.10. Liedon keskuskoulu
maanantai 26.10. Liedon keskuskoulu ja Valkeavuoren koulu
maanantai 9.11. Piispanlähteen koulu
tiistai 10.11. Piispanlähteen koulu ja Kotimäen koulu
keskiviikko 11.11. Kotimäen koulu
torstai 12.11. Auran yhtenäiskoulu ja Tapulikujan koulu
perjantai 13.11. Salvelanrinteen koulu
Lisätietoja: neuvoja Miia Jylhä, puh. 020 728 2114
