Turun Seudun Jätehuolto on aloittanut mahdollisen uuden jätevoimalan ympäristövaikutusten arvioinnin. Topinojan jätekeskus Turussa ja Palovuoren alue Raisiossa ovat selvitettäviä sijoituspaikkavaihtoehtoja.
YVA-ohjelma, jossa kuvataan hanketta ja esitetään mitä ja miten ympäristövaikutuksia selvitetään sekä kuinka asukkaita tullaan kuulemaan, on valmistunut tammikuussa. Julkaisemme ohjelman ja jatkossa kaikki YVAan liittyvät aineistot kootusti hankeen sivuilla.
YVAn virallinen käsittely alkaa, kun YVA-ohjelma luovutetaan Varsinais-Suomen Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselle, joka kuuluttaa ohjelman nähtävillä olosta sekä lausuntojen ja mielipiteiden antoajoista.
YVA-ohjelma tulee kirjallisena nähtäville 16.1.2012 Turku-Pisteeseen, Puolalankatu 5, Turun pääkirjastoon, Raision kirjaston yhteispalvelupisteeseen ja kaupungintalolle sekä kunnanvirastoihin ja pääkirjastoihin Kaarinassa, Liedossa, Maskussa, Naantalissa ja Ruskolla.
YVA-ohjelmaa esitellään yleisötilaisuuksissa Raisiossa ja Turussa.
- Raision tilaisuus järjestetään kaupungintalolla tiistaina 17.1. klo 18 alkaen.
- Turun tilaisuus järjestetään Turun kristillisellä opistolla tammikuussa, torstaina 19.1. klo 18 alkaen.
Kahvia tarjoillaan klo 17.30 alkaen molemmissa tilaisuuksissa.
TSJ:n YVA- yhteyshenkilö on Päivi Mikkola, sähköposti: paivi.mikkola(at)tsj.fi, puh. 020 728 2112.
Tietoa YVA-hankkeen tapahtumista ja etenemisestä voi tilata myös omaan sähköpostiin.
